fbpx

Hyvin suunniteltu omakotitalo on ikkuna tulevaan, osa 2/2

16.09.2019

Artikkelin lukuaika 5 min

Nyt on aika rakentaa haaveista ja toiveista ihan konkreettinen pohjasuunnitelma, jonka kanssa lähdetään rakentamaan omakotitaloasi. Ensimmäisessä osassa puhuimme siitä, miten tärkeää on listata kaikki kotia koskevat toiveet ylös sekä etsiä ideoita ja inspiraatioita jo olemassa olevista kohteista. Nyt uppoudutaan hieman teknisempään omakotitalon suunnittelun maailmaan. Jos et lukenut vielä ensimmäistä osaa, voit lukea sen täältä.

 

Omakotitalon ulko-ovi ulkoa päin

 

Budjetti – uhka vai mahdollisuus?

Kaikilla rakennusprojekteilla on budjetti. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Unelmointivaiheessa budjetin ei kannata antaa liiaksi rajoittaa ajatuksia – kuten aiemmin mainittu, niin hullultakin tuntuva ajatus voidaan ehkä toteuttaa vähän kevyempänä vaihtoehtona. Mitä nopeammin saatte kuitenkin budjetista kiinni, sitä paremmin pääsette samalle aaltopituudelle omakotitalon rakennuttajan kanssa.

Rakennustutkimus RTS Oy:n tutkimuksen mukaan keskiverto suomalainen omakotitalo on 166 m2 suuri, ja sen rakentamiskustannukset maatöiden, suunnitteluiden ja viimeistelyjen ovat noin 335 000 €. Tontti ei sisälly hintaan. Hinnassa ei ole huomioitu myöskään omalla työllä saatua säästöä, joka voi olla jopa yli 50 000 €. Mutta tämä on vain keskiverto – budjetti kannattaakin lätkäistä pöytään yhdessä toivelistan kanssa, jotta omakotitalon rakennuttaja tietää heti alusta saakka, millaisissa raameissa liikutaan.

 

Hyvin suunniteltu omakotitalo on ikkuna tulevaan, osa 2/2 1

 

Palkkaa pääsuunnittelija ja konsultoi häntä aktiivisesti

Jos et vielä tontin etsinnän yhteydessä palkannut omakotitaloprojektillesi pääsuunnittelijaa, kannattaa tehdä se viimeistään nyt. Hyvä pääsuunnittelija osaa ottaa omakotitalon suunnittelussa huomioon etenkin tontin ja rakentamisen reunaehdot, asemakaavan, alueen rakennustapaohjeet sekä yleiset rakennusmääräykset. Hyvä pääsuunnittelija osaa myös katsoa pohjaluonnoksiasi asumisen kannalta. Häntä voikin ahdistella kaikessa, mitä mieleesi tulee kotisi rakentamisesta.

Omakotitaloa suunnitellessa myös kannattaa, ja monessa kunnassa on pakollista, konsultoida kunnan rakennusvalvontaa. Rakennusvalvonnan järjestämässä ennakko-ohjauksessa sinua autetaan suunnittelemaan kokonaisuus, joka on kaavan, säännösten ja määräysten mukainen. Rakennusvalvonta pystyy myös heti osoittamaan, jos suunnitelmassa on korjattavaa. Jos esimerkiksi vilkkaan järven rannalla oleva omakotitalo poikkeaisi paljon maastosta ja ympäristöstä, taloa ei välttämättä saisi rakentaa.

Rakennusvalvonnasta voi saada myös hyviä vinkkejä siihen, miten suunnitelmaa voi parantaa entisestään, vaikka se olisikin jo kaikkien määräysten mukainen. Näin vältyt ylimääräiseltä vaivalta ja ehkä myös murheilta, kun sinulle on alusta saakka selvää, missä raameissa taloa suunnittelet.

 

Hyvin suunniteltu omakotitalo on ikkuna tulevaan, osa 2/2 2

 

Tarkista kaavamääräykset ja rakennustapaohjeet tämän tästä projektin edetessä

Kuten tontin hankintaa käsittelevässä artikkelissa kerroimme, niin kaavamääräykset ohjaavat sitä, millaisen talon voit tontille rakentaa. Mitä suositummalle ja tiiviimmin asutulle alueelle olet rakentamassa, sitä enemmän kaavamääräykset todennäköisesti ohjaavat suunnittelua. Sisätiloihin kaavamääräykset harvoin ottavat kantaa, mutta jos määräyksissä vaaditaan esimerkiksi parvekkeen sijoittamista etelän suuntaan, se tulee vaikuttamaan myös omakotitalon pohjasuunnitelmaan.

Kaavamääräyksiä kannattaakin pitää silmällä niin suunnitelmaa tehdessä kuin projektin edetessäkin. Oikeastaan kaavamääräykset kannattaa tarkistaa aina, kun täytyy tehdä muutoksia. On aina helpompaa ja halvempaa muokata suunnitelmaa kuin korjata jo rakennettua. Ota huomioon myös naapuritonttien rakennukset sekä läheiset tiet, jotta osaat sijoittaa talon tontille. Näin et vahingossa suunnittele isoa, upeaa ikkunaa suoraan naapurin seinää vasten. Jos alue on vielä rakentamatonta, voit tutkia, mitä kaavoitukset kertovat näistä.

 

Hyvin suunniteltu omakotitalo on ikkuna tulevaan, osa 2/2 3

 

Ovien ja ikkunoiden ominaisuuksiin vaikuttavat useat eri tekijät

Oviin ja ikkunoihin liittyy yllättävän paljon tekijöitä, jotka tulee ottaa huomioon. Ne eivät vaikuta ainoastaan talon ilmeeseen ja sisustamiseen, vaan myös energiatehokkuuteen, arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen. Ensimmäisenä tuleekin taas tarkistaa, mitä asemakaavassa ja yleisissä rakennusmääräyksissä kerrotaan.

Jokaisessa huoneessa tulee esimerkiksi olla valoalaa vähintään kymmenesosa huoneen pinta-alasta. Ikkunat vaikuttavat merkittävästi siihen, miten huoneen voi kalustaa ja sisustaa, sekä miten energiatehokas kotisi on. Paljon suuria ikkunoita tarkoittaa suurempaa energiankulutusta, enemmän ikkunanpesua ja ikkunoiden sijainnista riippuen myös paljon lämmittävää aurinkoa. Toisaalta suuret ikkunat tuovat asuntoon paljon luonnonvaloa ja mahdollisesti upeat näkymät.

Ovien ja ikkunoiden sijoittelu vaikuttaa merkittävästi asuinmukavuuteen. Esimerkiksi hyvin sijoiteltuihin oviin ei yleensä tule kiinnittäneeksi huomiota. Ne jakavat tilaa, antavat yksityisyyttä ja eristävät ääntä. Mutta laitapa ovi hieman väärään kohtaan ja vielä aukeamaan väärin päin, niin johan alkaa hiertää.

 

Omakotitalon meren tummalla tehosteseinällä varustettu makuuhuone jonka keskellä on parisänky.

 

Pohjasuunnitelma vaikuttaa omakotittalon kustannuksiin myös pitkällä tähtäimellä

Pohjasuunnitelma vaikuttaa myös talon lämmitysratkaisuihin ja rakennusmateriaaleihin, talon rakentamisen kustannuksiin sekä siihen, miten suuria kuluja talon ylläpitäminen tulee ottamaan tulevaisuudessa. Esimerkiksi energiatehokkuuteen vaikuttavat merkittävästi talon koko, ovet, ikkunat ja talon sijainti tontilla, mutta myös nurkat, kulmat ja erkkerit. Selkeäpohjainen talo pienemmillä ikkunoilla on siis lähtökohtaisesti energiatehokkaampi kuin monimutkainen pohja suurilla ikkunoilla.

Selkeäpohjainen talo on myös todennäköisesti helpommin muunneltavissa tulevaisuudessa. Se on myös helpompi esimerkiksi siivota, näin käytännön arkea ajatellen. Lämpöä vaativat tilat kannattaakin sijoittaa mieluummin etelään päin auringon puolelle ja talon keskelle, kun taas esimerkiksi makuuhuoneet ja harrastehuoneet viileämmälle puolelle pohjoiseen. Lämmitysratkaisut tulevatkin esiin heti suunnittelun alkuvaiheilla.

Meillä Kylätimpureilla on nähty ja rakennettu monenlaisia ratkaisuja monenlaisten perheiden tarpeisiin. Jos siis kaipaat apua pohjasuunnitelmien ja kotisi rakentamisen kanssa, me autamme sinua mielellämme!

 

Jos sinulla heräsi jotain kysyttävää, soita tai laita viestiä suoraan meille.

Janne Varila,
Kylätimpurit
Toimitusjohtaja
050 599 3984

Janne Varila - Kylätimpureiden toimitusjohtaja

Ota yhteyttä

Janne Varila

050 599 3984
janne@kylatimpuri.fi

Lataa ideakirja

Ideakirja sisältää asiakkaidemme toiveiden mukaan rakennettuja koteja. Lataa, tutustu ja inspiroidu!

Lataa ideakirja